| Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkosto
toimii sateenvarjoperiaatteella olemassa olevien porilaisten
ja maakunnallisten toimijoiden – kulttuurilaitosten, oppilaitosten,
korkeakoulujen, eri yhdistysten jne. – kanssa lastenkulttuuriin
liittyvää yhteistyötä ja toimintoja integroimalla
ja tehostamalla. Keskuksen tehtävänä on tuottaa
lapsille ja nuorille suunnattuja lastenkulttuuripalveluita sekä kehittää alueen
lastenkulttuurin osaamista ja tutkimusta. Keskus mahdollistaa
eri hallintokuntien välisen yhteistyön lastenkulttuurin
osalta.
Toiminnan kantavana ajatuksena on lasten ja nuorten oikeus
omaan kulttuuriin sekä taiteellisesti ja pedagogisesti
tasokas toiminta. Työ tähtää lasten ja
nuorten identiteetin rakentamiseen ja kehittämiseen.
Verkostomallilla toimiva lastenkulttuurikeskus on osa valtakunnallista
Taikalamppu -lastenkulttuurikeskusten verkostoa. Opetusministeriön
vuonna 2003 perustamaan Taikalamppu –verkostoon valittiin
seitsemän jäsentä vuosiksi 2003-2005. Ministeriö määritteli
kullekin jäsenelle omat tehtävät ja toimialueensa.
Porin lastenkulttuurikeskuksen tehtävä valtakunnallisen
verkoston jäsenenä on lastenkulttuurikeskusten kehittäminen
paikallisesti ja alueellisesti. Tehtävä sisältää mm.
lapsipoliittisten ohjelmien edistämisen kunnissa, lastenkulttuurin
aseman edistämisen kuntien kulttuuritoimessa ja yhteistyön
edistämisen paikallisten ja alueellisten toimijoiden välillä.
Lastenkulttuurikeskuksen yksi tärkeä toimi on koulujen
ja kulttuurilaitosten yhteistyön edistäminen. Keskuksessa
otetaan mielellään vastaan hyviä toimintamalleja
ja ideoita.
>toiminnanjohtaja Päivi Setälä
044 701 1086 / paivi.setala(at)pori.fi
>toimisto
(02) 621 1086 / fax. (02) 621 1091 / lastenkulttuuriverkosto(at)pori.fi
Porin taidemuseo / Eteläranta, 28100 Pori /
www.pori.fi/lastenkulttuurikeskus
|